Tervetuloa Päiväkoti Viljamiin!

etusivunkuva1.jpg

 

 

Päiväkoti Viljami on lasten paikka, jossa huolehditaan siitä, että lapset saavat leikkiä. Leikillä on pienen ihmisen maailmassa suuri rooli. Me Viljamin kasvattajat haluamme tukea lapsen kasvua ja kehitystä leikin kautta. Uskomme, että leikin varjolla voidaan motivoida lasta oppimaan epämukavaltakin tuntuvia asioita. Leikkimällä on mahdollista harjoitella melkein mitä vaan: sosiaalisia taitoja, itseilmaisua, uusia asioita, arjen perustoimintoja, motorisia taitoja sekä sääntöjen ja ohjeiden noudattamista. Kasvattaja luo lasten kanssa leikkiympäristöjä, seuraa ja ohjaa leikkiä -on leikissä läsnä. On ilo sanoa, että Viljamissa päivät sujuvat kuin leikiten!

 

 

Maailmassa on siis vielä leikkiviä lapsia, heitä voit käydä kurkkimassa Metsokankaalla osoitteessa Savottatie 48, 90420 Oulu. Viljamin päiväkodissa leikkii, kasvaa ja kehittyy 30 lasta. Päiväkoti on elokuussa 2015 valmistunut kodinomainen yksikkö, jossa työskentelee viisi ammattitaitoista varhaiskasvattajaa sekä muuta henkilökuntaa. Idyllisessä uudenkarheassa italianpunaisessa tuvassa toimii kaksi lapsiryhmää: Pupunat (0-3-v.) ja Jänöt (3-5-v.).

 

 

Mikäli etsit lapsellesi turvallista ja huolehtivaa kasvuympäristöä, jossa leikkiä ja lapsilähtöistä toimintaa arvostetaan, ota meihin yhteyttä. Katsotaan, mahtuuko sinunkin pienokaisesi Viljamiin.

 

 

Päiväkoti Viljami on päiväkoti Wilhelmiinan sisaryritys. Viljami jatkaa Wilhelmiinan Haukiputaalla luomaa leikkipainotteisen päivähoidon perintöä Metsokankaalla. Viljamin kanssa samaan pihapiiriin rakentuu myös talo Benjamin. Benjaminin suunniteltu avausajankohta on 1.8.2017. Toiminnanharjoittaja ja yrityksen omistaja on Titta Kivimäki.

 

 

 

Janika Harju

päiväkodin johtaja

040 706 4635

paivakotiviljami@gmail.com